Muutaman päivän päästä Ville oli jo kotona. Taksi jätti hänet pihalle. Ville laski matkalaukkunsa
alas ja ryntäsi halaamaan Jormaa. Neljä vuotta erossa oli pitkä aika, mutta kissa muisti silti omistajansa. "Ihana nähdä sinua taas" Ville kuiskasi Jormalle. Hetken halailtuaan hän laski Jorman maahan ja käänsi katseensa kotitaloonsa. Se oli aivan samannäköinen, kuin hänen lähtiessäänkin. Ville suunnitteli jo mielessään kuinka remontoisi talon, mutta ensin hän kuitenkin
meni sisälle tervehtimään äitiään. Mahtaisikohan Minealla olla jälleen kerran uusi mies?
Ville ei ehtinyt keittiötä pitemälle, kun hän kuuli nurkan takaa murahduksia. Minea tuli esiin kummallinen kiilto silmissään. "Vihdoinkin, vihdoinkin!" hän sanoi pitäen katseen kiinni Villessä.
Ville katsoi pelokkaana äitiään ja alkoi katua, että palasi takaisin kotiin. Enempää hän ei ehtinyt
miettiäkkään. Salamannopeasti Minea pomppasi ilmaan ja kaatoi poikansa maahan.
"Mitä sinä teet?!" Ville kiljahti ja haukkoi henkeä. Minea puraisi terävillä hampaillaan Villeä niskaan niin että verta roiskui. Ville yritti nousta, mutta Minea tuuppasi hänet takaisin lattialle.
Hetken aikaa oli aivan hiljaista. Jopa Jorma tuijotti lattialla makaavaa Villeä hiiskumattakaan.
Yhtäkkiä Villen silmät rävähtivät auki. Hän tunsi itsensä todella energiseksi - ja nälkäiseksi.
Ville tönäisi Minean pois tieltään ja juoksi ulos. Kauas metsään.
Aamun koittaessa Ville heräsi, ja huomasi että makasi takapihalla. "Missä minä olen?" hän sopersi ja nousi ylös. Ville tunsi kovan kivun niskassa ja hän muisti eilisen. Hieman tokkurassa hän käveli etupihalle ja katsoi pitkään kotiaan.
Ville ei meinannut tunnistaa kotiaan omakseen. Se oli kokenut totaalisen uudistusremontin.
Ville muisti yhtäkkiä unohtaneensa kokonaan Doriksen, kihlattunsa. He olivat tavanneet opiskelija-asuntolassa, jossa molemmat asuivat yliopisto-ajan. Ville juoksi puhelimen luokse ja
lähes hakkasi puhelinta näpytellessään Doriksen numeroa. He juttelivat pitkään, ja Ville rukoili
Doriksen tulevan käymään. Neitonen lupasi tilata samantien taksin ja tulla niin nopeasti kuin vain pystyi.
Tunnin kuluttua Ville huomasi ikkunasta taksin. "Doris!" hän huusi ja juoksi ulos. "Ville!" Doris vastasi ja hyppäsi suoraan Villen syliin. Jälleennäkemisen riemu oli suunnaton. Ville ei kauaa aikaillut, vaan ehdotti samantien: "Voisitko muuttaa tänne asumaan?" Doris naurahti ja samalla
kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin. Hän nyökkäsi vastaukseksi. Yhtäkkiä jokin voima tuntui Doriksen sisällä. Hän kasvoi nuoresta aikuisesta aikuiseksi hujauksessa. Varoittamatta Ville ehdotti vielä häitä. Ei Doris voinut muutakaan kuin hyväksyä ehdotuksen. Ja häät pidettäisiin heti, tottakai.
Aikuistumisensa johdosta Doris muutti tyylinsä täysin. Hänen hento tyyli muuttui kertaheitolla
paljon räväkämmäksi. Ville pyysi äidiltänsä apua hääjärjestelyissä. Kaiken tuli olla täydellistä.
Täydelliseksi riitti hääkaari etupihalla torakoiden keskellä. Vieraiksi saapuivat yliopiston Lehtori
ja pesuaineelta haiseva kodinhoitaja. Jollain kumman tavalla se hetki tuntui niin romanttiselta.
Se hetki olisi voinut jatkua vaikka koko loppuelämän.
Pari kuitenkin päätti siirtyä elämässä eteenpäin, eli makuuhuoneeseen. Osaatte varmaan ihan itse miettiä, mitä siellä tapahtui. Se oli ehkä molempien onnellisin päivä... Ehkä.
Vessassa juhlavierailla oli jotain epäilyttävää tekeillä. Mikä hinku mennä kylpemään vieraiden luokse? Vielä kahdestaan.
Bileitten päättyessä pihaan huristi musta, pitkä limusiini. Minea oli tilannut sen hakemaan Villen ja Doriksen rentoutumaan. Pariskunta puki nopeasti vaatteet päälle, ja he riensivät limusiiniin. Kumpikaan ei tiennyt minne he olivat menossa, mutta mitä se olisi haitannutkaan.
Sillä aikaa Minea istui yksin olohuoneessa. Hänen päässään velloi paljon ajatuksia. Hänen poikansa lähes vihasi häntä. Eilen Minea oli puraisullaan muuttanut Villen ihmissudeksi. Lisäksi hänestä tulisi pian vanhus, ja loppuelämänsä hän viettäisi ihmissutena. Eihän tähän mitään lääkettäkään ollut? Sitä ei ainakaan Minea tiennyt. Pian olisi taas aika muuttua ihmissudeksi. Hirveäksi petoeläimeksi, joka ei voinut vastustaa sitä, että voisi puraista jotakuta simiä.
Doris ja Ville olivat palanneet lyhyeltä rentoutumislomaltaan ja katselivat rakastuneina Eläinlääkäri-ohjelmaa. Yhtäkkiä Villen sisällä alkoi myllertää. Hän oli kokonaan unohtanut ihmissuteutumansa. Keittiöstä vielä kuului Minean ja Nissen ulvonta. Ville ei voinut enää pidätellä muuntautumistaan, ja pian hän löysi itsensä verenhimoisena petona. Doris katsoi kauhuissaan, kuinka hänen rakastettunsa murisi kuin mikäkin eläin. Samassa Ville hyökkäsi Doriksen kimppuun. Aivan kuin hän olisi halunnut raadella vaimonsa. Onneksi Ville tyytyi pelkkään puraisuun. Doris kiljahti ja kaatui lattialle.
Herättyään Doriksella kesti hetken aikaa tottua karvaisuuteen ja keltasilmäisyyteen. Jokin siinä
kuitenkin viehätti. Doris oli aina halunnut olla erilainen kuin muut, ja nyt hän todellakin oli sitä.
Hän esitti Villelle vihaista, vaikka oikeasti nautti karvaisuudestaan. Doris vilkaisi taaksensa, ja huomasi Minean tuijottavan häntä ja Villeä. "Etkö sinä muista mikä päivä tänään on?" Minea kysyi hieman surullisena Villeltä. Ville ainakin näytteli muistelevansa, vaikkei häntä oikeasti kiinnostanut tippaakaan mikä päivä tämä olisi. "Syntymäpäiväni - tänään minusta tulee vanhus. Olisi mukavaa kuunnella jotain onnittelujakin" Minea sanoi tympeänä. Villen kasvoille nousi puoliksi vihainen, puoliksi kummastunut ilme. "Paraskin puhuja! Et itse muistanut ikinä minun tai veljieni syntymäpäiviä!" Ville karjaisi.
Minea tuhahti ja juoksi ovet paukkuen keittiöön. Hän halusi sen vain tapahtuvan nopeasti. Nisse otti uunista Minean suklaakakun. Minea esitti Nisselle iloista, raukka oli tehnyt koko illan kakkua vain häntä varten. Ville ei halunnut tulla katsomaan kuinka hänen äitinsä rapistuisi vanhaksi mummeliksi, ja lukkiutui makuuhuoneeseen.
Minea esitti mielessään toiveen ja puhalsi kakusta kynttilät sammuksiin. Kerran se vain kirpaisi.
Minea pyörähti ympäri ja siirtyi seuraavaan elämänvaiheeseen. Hänestä tuli ihan herttainen mummeli. "Apua!" Minea kiljahti kun katsoi itseään peilistä. "Olen rupsahtanut vanha fossiili" hän
harmitteli. Elämää ei ollut enää paljon jäljellä. Entä hänen elämäntavoitteensa, kuusi lastenlasta? Ensimmäistäkään ei näkynyt.
Seuraavana iltana Minea oli taas onnellisempi kuin aikoihin. Hän oli aloittanut uuden harrastuksen, kissan kasvatuksen. Niin hän ainakin sanoi. Minea oli adoptoinut suloisen kissan joka sai nimeksensä Nokkonen. Tottakai Ville riensi heti härnäämään. "Luuletko tosissasi Jorman ja tuon tekevän pentuja?" hän nauroi. Minea ei kuunnellut Villen puheita, vaan vei Nokkosen samaan aitaukseen Jorman kanssa.
Jonkin ajan kuluttua...
Doriksella oli alkanut ilmetä rajua aamupahoinvointia. Nykyään hän kävi ihmisten ilmoilla vain syömässä - muun ajan hän vietti joko vessassa tai sängyssä. Tälläkin hetkellä hän oli leriytyneenä vessanpöntön eteen.
Minea oli ollut viimeistä päivää töissä. Työpaikalla oli pidetty pienet bileet Minean eläkkeelle jäämisen kunniaksi. Minean työkaveri Marjaana, joka oli työskennellyt ennen kampaajana teki Minealle 'pienen' muodonmuutoksen. Vaikka olikin kova paikka hyvästellä työpaikka, Minea oli onnellinen. Nyt hän voisi kokopäiväisesti hoitaa kissoja. Tulisikohan niitä pentuja joskus?
Ainakin yritin tehdä vähän pidemmän osan :D
